Oonhan mä tän ennenkin tehny. Just kävin kotona, ja mun iskä sanoi mulle, että alkaisit taas sen tupakan polton,kun oot lihonu noin tajuttomasti,

Saapa nähdä saako sekään mua järkiini.

Oon huomannu,että ku tää selkä kolahtaa pois paikoiltaan, ja joudun jättämään sen vähäisenkin liikunnan, alan syömään, kun ei ole muutakaan tekemistä, en saa oltua puutarhassa, enkä oikeen voi istua autossakaan, mutta syödä voin.

Ällöttävää, naapurin perhe lähti äsken kävelylle, niillä on kaksi lihava poikaa, iät noin 8 ja 13.(vanhemmat on normaalipainoisia) ajattelin ajatusissani, että rakastaakohan nuo vanhemmat noita poikia yhtä lailla,vaikka ne onkin noin lihavia, ja sitten vasta tajusin, että olen itsekkin lihava. en edes muista sitä aina, ehdin jo olla niin monta vuotta normaali painoinen, ehkäpä siksi en otakkaan tarpeeksi tosissani tätä laihduttelua, kun en tunne olevani iso.

Ja yksi asia mitä en edes ole sanonut, olen ollut erittäin fyysisesti raskaassa työssä vuodesta 2004, joten mun on täytynyt ahtaa hirveesti ruokaa itseeni viimeisen vuoden, kun oon näin lihonut.

samoihin aikoihin siis lopetin tuon tupakan polton, ja paino alkoi nousta.

Pitäisiköhän se pirun tupakan poltto sitten alottaa, vai mikä ihme neuvoksi, tämä ainainen epäonnistuminen vie vain lisää mässäämään. 

hyi hitto. Ja olen itse aina halveksinut lihavia, en missään nimessä usko että lihavana voi olla onnellinen, ja nyt jo alkaa selkä paukkumaan, ja tiedän mitä se lääkärikin sanoo keskiviikkona, ja tiedän paljonkin,mutta ihmettelen vain miten se on niin vaikeeta tehdä asialle jotain. tarvis varmaan jotain tukiryhmää.

Lisäksi mies ei ole pitänyt minua lihomiseni jälkeen enää lähellään, olemme seurustelleet kohta 3 vuotta, ja olen siitä ajasta ollut nyt sen vuoden verran tämmönen läski, asiaa ei voi ottaa puheeksi, koska vastas on vain höpön höpö. Ketä tällänen makkara nyt voikaan kiihottaa, mutta miten ihmeessä sen saa pois. inhoan itseäni!